tiistai 27. syyskuuta 2016

Brighton 15.9.2016

Ahhh Brighton! Värikäs, avomielinen ja elävä kaupunki meren rannalla. Tuskin on yhtä siellä käynyttä, joka ei olisi löytänyt mitään kiinnostavaa tai sykähdyttävää kyseisestä kaupungista. Uskon, että Brighton on suurimmalla osalla myös ämpärilistalla Britteihin tullessaan. Eikä ihme, tunnelma kaupungissa on ihana ja ihmiset ovat todella avoinmielisiä. Löytyy kaupungin vilskettä ja ihmismassaa, mutta myös upeita vihreitä puistoja ja hiljaisuutta sitä etsiessään. Värikkäät viirit heiluvat tuulessa ja fudgen tuoksu kantautuu ulos putiikeista. Ravintoloita on aivan joka lähtöön ja vaatekauppoja loputtomasti intohimoisille shoppailijoille, penninvenyttäjille charityshopseja senkin edestä. Merivesi on turkoosin sinistä ja pierin päästä kantautuu naurua ja kiljumista vaunujen kiertäessä pientä vuoristorataa. On pehmistä, hattaraa ja irtokarkkeja, aivan kuin huvipuistoissakin.
Ahneet lokit vohkivat röyhkeästi pöydiltä ranskalaisia ja lapsilta jäätelöä, myös minulta. Varokaa lokkeja...




tiistai 20. syyskuuta 2016

Corfe castle & village 5.9.2016

Rannikoiden lisäksi ehdin käydä myös toisessa kylässä katselemassa ja ihmettelemässä. Pääasiassa olin tutkimassa Corfen linnan raunioita, mutta toki samalla tuli kierrettyä jälleen kerran yksi Brittien monista tuhansista pikkukylistä. Ensimmäisen kerran Corfe castle rakennettiin yli 1000 vuotta sitten. Sittemmin linnaa korjailtiin ja rakennettiin monesti uudelleen, kunnes 1645 linna jäi rappeutumaan mäen päälle. Vuonna 2010 linnan rauniot avattiin yleisölle ja se keräsi 19 000 vierailijaa. Itse kävin linnaa tutkimassa hieman pilvisempänä päivänä, joten muita ihmisiä ei hirmuisesti näkyillyt. Paikalla on hyvin mielenkiintoinen historia ja oli mahtavaa kiertää raunioita ja kuvitella sitä tuhansia vuosia sitten kaikessa loistossaan. Linnalta oli myös aivan mahtavat näkymät pelloille ja alhaalla olevaan kylään.

Kylän lähes kaikki talot oli rakennettu kivestä. Oli hyvin erilaista kiertää vaihteeksi katuja, joista moni oli lähes identtisen näköisiä, jossa kaikki rakennukset olivat harmaita ja ovia oli epätoivoisesti yritetty maalata värikkäiksi tuomaan eloa kaduille. Kaikki pikkukylän perustarpeet kyllä löytyivät, oli pullakahvilaa ja pikkupubia, mutta jokin pieni silaus jäi uupumaan. Pidin kyllä Corfen kylästä, mutta käsiin jäi vähän liikaakin aikaa sen tutkimiselle...




lauantai 10. syyskuuta 2016

Dorset, Jurassic coast 5-6-9.2016 // DAY 2

Toisena päivänä herätys soi puoli seitsemältä aamulla. Suuntana oli Durdle Door (vanha, kivinen muodostelma jossa kaarireikä keskellä), joka oli Lulworth Covelta 1,5km päässä. Harmikseni kilometri matkasta oli jyrkkää ylämäkeä ja sumu ympärilläni oli koko matkan ajan niin paksua, etten nähnyt milloin mäki vihdoin loppuu. Hengästyneenä ja punaisena kuin tomaatti pääsin vihdoin portille, josta pääsi Durdle doorin parkkipaikalle. Parkkipaikka tosin aukesi vasta muutama tunti myöhemmin, joten ruuhkaa ei tosiaan ollut. Kävelin eteenpäin polkua ja pian kävelin Man O'war-rannalle. Pystyin hyvin kuvittelemaan rannan aurinkoisena päivänä veden säikehtiessä turkoosina. Nyt sumu kuitenkin peitti poukaman ja tunnelma oli lähes aavemainen. Jäin kuvailemaan hetkeksi eri paikoista tätä rantaa ja jatkoin sitten matkaani polkua alas.

Pian edessäni sumun seasta selkeni henkeäsalpaavan upea näky! Satoja miljoonia vuosia vanha Durdle door seisoi majesteettisena edessäni. Olin nähnyt kohteesta kyllä kuvia, mutta mikään ei ollut valmistanut minua siihen tunnekuohuun jonka koin, kun vihdoin seisoin tämän upean kivimuodostelman edessä. Se oli paljon suurempi kuin mitä olin kuvitellut ja siinä seistessäni yksin aaltojen lyödessä kallioihin ja sumun ympäröidessä minut olin suunnattoman onnellinen. Kukaan ei ollut rannalla, kukaan ei ollut edes aamulenkillä koiransa kanssa. Sain yksin istua ja ihastella tätä kauneutta. En kykene kirjoittamaan tunteitani siltä hetkeltä, en saa tunteita puettua sanoiksi.
     Ehdin viettää aamulla pari tuntia Durdle doorilla, jonka jälkeen suuntasin päiväksi toiseen kohteeseen, josta kirjoittelen erillisen postauksen myöhemmin. Palasin kuitenkin vielä illemmalla Durdle doorille ottamaan kuvia kohteesta ilman luonnon muodostamaa sumu-efektiä. Vesi oli kirkkaampaa ja kuvat selkeämpiä, mutta fiilis ei ollut sama kuin aamulla, Nyt rannan täytti lapsiperheet ja monet pystyttelivät telttoja ja piknikpöytiä. Viihdyin siis vain vähän aikaa ja päätin patikoida takaisin hostellille päin. Jurassic coast oli kuitenkin sellainen paikka, jossa tulen varmasti käymään tulevaisuudessa uudelleen!






































^^ Laittakaa video oikean alakulman mutterista HD-laatuiseksi ;)

keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Dorset, Jurassic coast 5-6.9.2016 // DAY 1

Jo kauan ämpärilistalla ollut kohde ja mikä sen parempi aika lähteä pidemmälle reissulle kuin synttäriviikonloppu? Dorsetissa sijaitseva Jurassic coast-rannikko on yksi Unescon maailmanperintökohteista ja aivan henkeäsalpaava sellainen onkin. Rannikkohan jatkuu monia monia kilometrejä, mutta itse valitsin vain West lulworthin lähellä sijaitsevat rannikot, sillä hostellini oli kyseisessä kylässä. Kahdessa päivässä kerkesin tosi hyvin näkemään paikat mitkä halusin. Toki aikaiset herätykset olivat varmasti osasyynä tässä..

Ensimmäisenä päivänä seikkailin Lulworth Coven ympärillä ja tutustuin alueeseen. Lulworth cove on siis luonnon muodostama suuri poukama/lahti, josta on aukko merelle. Monet veneilivät tässä suuressa meriveden täyttämässä altaassa ja rannalla näkyi myös muutama rohkea uimari. Rannalla on myös paljon todella ihania pieniä putiikkeja ja vanhanaikaisia karkkikauppoja ym. Lulworth coven lähettyvillä on myös Stair hole-niminen kalliossa oleva pikkuinen aukko, joka oli todella mielenkiintoinen. Ei siinä oikein huomaa kuinka paljon aikaa kuluu rannikoilla seikkaillessa. Musta ainakin tuntui, että joka puolella oli niin paljon nähtävää ja yritin maalata mieleeni kuvan kaikesta upeudesta mitä ympärilläni oli. Viihdyin todella hyvin Lulworth Covella ja havahduin katsomaan kelloa vasta, kun mahani alkoi todella murisemaan ja huomasin viettäneeni monta tuntia tässä ihanassa kohteessa. Seuraava matka oli Fish & Chips puodin kautta hostellille nukkumaan siis!