keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Prague, Czech Republic 22.5-26.5.2017

Praha oli uskomattoman kaunis. Joka kerta, kun kääntyi astelemaan uudelle kadulle, oli katseltava ympärilleen huolella. Talot olivat vanhoja ja koristeellisia, kadunkulmissa pienissä kojuissa myytiin paikallisia herkkuja ja mukulakivien veläistä löytyi välillä koloja joihin kenkäkin katoaisi. Kaikki oli yksinkertaisesti nähtävyys. Jokainen talo, jokainen katu ja jokainen joen ylittävä silta. En kaivannut ollenkaan Big Benin kaltaisia vetonauloja, vaan oli aivan ihanaa lähteä aamulla kävelemään ja tietää, ettei tulisi pettymään päivän aikana mihinkään. Kaupungissa pääsi kaikkialle kätevästi kävellen ja kiersimmekin aika laajan alueen Prahaa ihan vaan jalan. Vanhan kaupungin torin lisäksi mieleeni erityisesti jäi John Lennon -seinä, joka oli täynnä graffiteja ja laulunsanoja. Tunnelma siellä oli jotenkin erityisen ihana, kun paikalle saapui kitaristi soittamaan ja laulamaan The Beatlesin biisejä. Suosittelen Prahaa kyllä ehdottomasti kaikille ja kaupunkia kannattaa tutkia huolella ajan kanssa. Muuten ihania asioita saattaa jäädä huomaamatta!