keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

I left my heart in Switzerland

Sinne se jäi taakseni, kaunein koskaan näkemäni maa. Viime perjantaina lähdin matkalaukkujen ja monien kyynelten saattelemana kohti lentokenttää. Vihaan hyvästejä. Pahemmaksi asian tekee se, että rakastuin ihmisten lisäksi myös itse Sveitsiin. Koskaan en ole päässyt seikkailemaan yhtä paljon kuin Sveitsissä ja siellä olisi riittänyt nähtävää vielä vaikka kuinka paljon. Aika vain loppui kesken, ja miten se kehtasikaan mennä niin nopeasti? Koin ennenkokemattomia tunteita ja opin itsestäni paljon uutta tämän au pair kokemuksen aikana. Poistuin mukavuusalueeltani monta kertaa, tein juttuja joita kadun, mutta tein myös asioita joista olen varmasti ylpeä loppuelämäni. Voin myös rehellisesti sanoa, että uskon host-perheeni olleen paras mahdollinen koko maailmassa. Minulla ei ole yhtäkään pahaa sanaa kenestäkään perheenjäsenestä, ja perheenjäseniä heistä minulle tulikin. Onneksi näemme toivon mukaan taas pian, tällä hetkellä se ei kuitenkaan tunnu lohduttavan pätkän vertaa...

Nyt edessä on taas hiljaisuutta. Luen vimmatusti pääsykokeisiin jälleen kerran ja toivon, että tällä kertaa se tuottaisi tulosta. Sitten toukokuussa onkin onneksi edessä kaksi ihan erilaista, mutta varmasti upeaa reissua! Toinen äidin ja toinen kaverin kanssa. Niitä ajatellessa jaksan ponnistella tämän ajan kirja kourassa muistiinpanoja tehden. Sen pidemmälle ei mulla sitten suunnitelmia olekkaan.. kaikki ajallaan!




2 kommenttia:

  1. Aivan ihana video ja tosi kauniit maisemat siellä Sveitsissä kyllä on! Vielä jonain päivänä on päästävä sitäkin maata tutkimaan :) Ja tiedän kyllä niin tarkasti, miltä nuo hyvästit sen täydellisesti sulle suopivan host-perheen kanssa tuntuu. Ihan kamalalta. Onneksi kuitenkin itsekin olen edelleen mun aussiperheen kanssa yhteyksissä ja toivon mukaan ennen pitkää taas pääsen heidät näkemään, sillä ne ei ole enää pelkästään hostperhe, vaan ihan oikeasti mun perhettä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon hurjan ihanasta kommentistasi! Ja kyllähän se niin on, että parhaimmassa tapauksessa host perheestä oikeasti tulee omaa perheenjatketta <3

      Poista