keskiviikko 3. elokuuta 2016

Arundel 31.7.2016

Opin läksyni. Jos sääsovellus sanoo, että päivällä paistaa aurinko niin silloin mitä todennäköisimmin sataa. Tästä lähtien otan sateenvarjon mukaan sanoi säämies mitä hyvänsä. Mukava päivä mulla kuitenkin oli kaikin puolin pienessä Arundel-nimisessä kylässä. Tämä 1800-luvun kylä on täynnä historiaa ja kauniita rakennuksia yksi toisensa jälkeen. Keskellä kylää kiertävät myös suuren linnan muurit, mutta niiden sisälle olisi päässyt vain huimalla 25£... jäi kyllä linna sisäpuolelta näkemättä. Arundelilla oli kuitenkin paljon muutakin tarjottavaa ja pelkkä katuja pitkin käveleminen sai pienen satumaisen tunteen aikaan. Rakastan vanhoja rakennuksia ja suloisia pieniä vinoja taloja, joten ei ollut lainkaan ihme että Arundel nousi nopeasti yhdeksi suosikkipaikoistani tähän astisista reissuista!

Vietin Arundelissa yhden kokonaisen päivän, joka riitti hyvin pienen kylän tutkimiseen. Jos linnaan todella olisin halunnut mennä, olisi siellä yksistään vierähtänyt koko päivä. Olen kuullut, että muurien sisäpuolelta löytyy todella kauniita puutarhoja ja linna on valtavan suuri loputtomine käytävineen. Olisin ollut hyvin haltioissani moisista kuvausmahdollisuuksista, mutta olen nytkin tyytyväinen valokuvasaldooni.


6 kommenttia: