lauantai 10. syyskuuta 2016

Dorset, Jurassic coast 5-6-9.2016 // DAY 2

Toisena päivänä herätys soi puoli seitsemältä aamulla. Suuntana oli Durdle Door (vanha, kivinen muodostelma jossa kaarireikä keskellä), joka oli Lulworth Covelta 1,5km päässä. Harmikseni kilometri matkasta oli jyrkkää ylämäkeä ja sumu ympärilläni oli koko matkan ajan niin paksua, etten nähnyt milloin mäki vihdoin loppuu. Hengästyneenä ja punaisena kuin tomaatti pääsin vihdoin portille, josta pääsi Durdle doorin parkkipaikalle. Parkkipaikka tosin aukesi vasta muutama tunti myöhemmin, joten ruuhkaa ei tosiaan ollut. Kävelin eteenpäin polkua ja pian kävelin Man O'war-rannalle. Pystyin hyvin kuvittelemaan rannan aurinkoisena päivänä veden säikehtiessä turkoosina. Nyt sumu kuitenkin peitti poukaman ja tunnelma oli lähes aavemainen. Jäin kuvailemaan hetkeksi eri paikoista tätä rantaa ja jatkoin sitten matkaani polkua alas.

Pian edessäni sumun seasta selkeni henkeäsalpaavan upea näky! Satoja miljoonia vuosia vanha Durdle door seisoi majesteettisena edessäni. Olin nähnyt kohteesta kyllä kuvia, mutta mikään ei ollut valmistanut minua siihen tunnekuohuun jonka koin, kun vihdoin seisoin tämän upean kivimuodostelman edessä. Se oli paljon suurempi kuin mitä olin kuvitellut ja siinä seistessäni yksin aaltojen lyödessä kallioihin ja sumun ympäröidessä minut olin suunnattoman onnellinen. Kukaan ei ollut rannalla, kukaan ei ollut edes aamulenkillä koiransa kanssa. Sain yksin istua ja ihastella tätä kauneutta. En kykene kirjoittamaan tunteitani siltä hetkeltä, en saa tunteita puettua sanoiksi.
     Ehdin viettää aamulla pari tuntia Durdle doorilla, jonka jälkeen suuntasin päiväksi toiseen kohteeseen, josta kirjoittelen erillisen postauksen myöhemmin. Palasin kuitenkin vielä illemmalla Durdle doorille ottamaan kuvia kohteesta ilman luonnon muodostamaa sumu-efektiä. Vesi oli kirkkaampaa ja kuvat selkeämpiä, mutta fiilis ei ollut sama kuin aamulla, Nyt rannan täytti lapsiperheet ja monet pystyttelivät telttoja ja piknikpöytiä. Viihdyin siis vain vähän aikaa ja päätin patikoida takaisin hostellille päin. Jurassic coast oli kuitenkin sellainen paikka, jossa tulen varmasti käymään tulevaisuudessa uudelleen!






































^^ Laittakaa video oikean alakulman mutterista HD-laatuiseksi ;)

6 kommenttia:

  1. Komeet näkymät! Tuolla muutama kaveri ollu kanssa kuvaamassa, mut toi aamu ja sumu tuo kyllä otoksiin hyvän tunnelman!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kieltämättä upee paikka valokuvaamiselle! Kiitos paljon :)

      Poista
  2. on kyllä upeen näkönen paikka! ja ihana video <3

    VastaaPoista
  3. Tosi upeen näköistä ja omasta kokemuksesta voin sanoa että uimavesi tuolla on jotain niin erilaista kuin Suomessa :D Oot kyllä taitava kuvaaja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ite en tosiaan täällä lähteny merivedessä uimaan :D Kiitos paljon!!

      Poista