tiistai 8. marraskuuta 2016

Rye 7.11.16

Tiedättekö sen tunteen, kun matkustatte junalla tunteja yhteen tiettyyn kohteeseen ja juuri kun pääsette pois junasta alkaa satamaan kissoja ja koiria? Tällainen alku oli reissullani Rye-nimiseen kylään. Ei mikään kovin iloinen yllätys, mutta Englannissa kun seikkailee hyvin todennäköinen sellainen. Onneksi repusta löytyy nykyään aina sateenvarjo, joka lohduttaa edes vähän masentavina hetkinä. Mutta miksi juuri Rye? Miksi matkustin pari tuntia yhteen suuntaan taas kerran yhtä kylää katsomaan? En oikeastaan tiedä. Jokin siinä paikassa vain kuvien perusteella oli viehättänyt ja pakko oli mennä katsomaan miksi.

Rye on hyvin vanha pieni kylä jossa on hurjan paljon historiaa. Sen uskotaan olleen olemassa jo roomalaisajoista lähtien ja sen keskellä sijaitseva "The mermaid inn"-hotelli on ollut kylässä jo vuodesta 1156 lähtien. Kyseisessä paikassa on kuulema muutama huone, jossa kummitteleekin... Mukulakatuja kävellessä saattaa löytää myös vanhan linnan ja tottakai kirkon. Ryessa on myös satama, joka on toiminut erittäin tärkeänä osana useissa sodissa. Kylästä löytyy myös sulosia piilotettuja kahviloita ja postilaatikoita. Rauhassa kävelemällä ja ympärilleen katsomalla tästä kohteesta löytyi loppujen lopuksi vaikka mitä suloista ja ihanaa!


6 kommenttia:

  1. Oi! Oon kuullut Ryesta ihan hurjan paljon juttua ja jostain syystä mun mieleen on syöpynyt toi vikassa kuvassa oleva punakattoinen talo. Taas yksi paikka joka on ollut ikuisuuksia mun Brittien bucketlistilla :D

    Musta tuntuu että Englannissa sataa Skotlantia enemmän (ainakin oman kokemuksen mukaan?), mutta en tiedä mitään hirveempää kun sade Briteissä. Viimeksi tänään kirosin kun piti lähteä aamulla luennolle ja tuntu että joku olis kaatanut ämpäristä vettä niskaan sillä sekunnilla kun astui ulos. Puoli tuntia myöhemmin linnut lauloi ja aurinko paistoi ja olin ainoa jolla oli kumpparit jalassa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, Ryessa vaan oli sitä jotain! Aijaa haha, mä taas oon ollu ihan yllättyny siitä kuinka vähän täällä on satanut kokonaisuudessaan! Kuvittelin syksyn olevan paljon sateisempi, mutta oon ihan positiivisesti yllättynyt (ainakin tähän asti)

      Poista
  2. Ihanan peribrittiläisen näköinen. Ei ihme, että kökötit tuon tähden junassa useamman tunnin, oisin minäki kököttäny :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihih kiitos paljon! Aina välillä sitä miettii junassa istuessaan, että oliko taas sen arvoista. Yleensä kuitenkin aina on ollut! :)

      Poista