maanantai 18. syyskuuta 2017

The mountain coaster / 16.9.17

Kandersteg oli ollut mun must visit - listalla jo pitkään. Suurin syy tähän oli siellä sijaitseva rodelbahn (kelkkarata) sekä vuorien keskeltä löytyvä järvi Oeschinensee. Kun juna jätti mut Kanderstegin pysäkille, tajusin kylän olevan uskomattoman upea ihan itsessäänkin. Kristallin kirkasta vettä johtava joki virtasi vanhan ja kauniin kylän läpi. Pikkuruinen kirkko seisoi keskellä vanhoja puumökkejä ja kaikki tämä sijaitsi aivan vuorien keskellä. Vain lyhyen kävelymatkan päässä juna-asemalta oli gondolihissi ylös vuorille ja sinne suuntasin ensimmäisenä.

Ylös, ylös, ylös noustiin ja pian näin jo vasemmalla puolella ihmisten viilettävän rinnettä alas Rodelbahnilla. Olin niin innoissani! Olin viimeiset kaksi viikkoa tuskastellut sateiden takia, koska halusin vierailla tässä kohteessa vasta sitten, kun aurinko paistoi ja maisemista saisi kaiken irti. Nyt oli vihdoin sellainen päivä ja istahtaessani kelkan kyytiin olin maailman onnellisin seikkailija.

Rodelbahnin jälkeen kävelin noin puolisen tuntia kristallin kirkkaalle järvelle vuorien keskelle. Näky oli aivan uskomaton, kun polun päässä alkoi näkymään säkenöivän sinistä vettä. Tämä paikka oli houkutellut paljon matkailijoita luokseen, enkä kyllä yhtään ihmettele miksi. Kiipesin rinnettä ylös, jotta näkisin järven lintuperspektiivistä. Kiivettyäni puolisen tuntia näin sadepilvien nousevan ylleni ja kipitin äkkiä takaisin rinnettä alas ravintolaan sadetta pitämään. Tämän jälkeen satoikin oikeastaan jatkuvasti. Olin flunssainen jo valmiiksi, joten olo ei ollut mitä parhain. Hyppäsin siispä junaan joka vei minut tunniksi Thun-kaupunkiin. Siellä napsin muutamia kuvia myös, jotka lisään postauksen loppuun!

-------------------------------------------

Kandersteg had been on my bucket list for a while now. The biggest reason being the rodelbahn (mountain coaster) and the mountain lake Oeschinensee. When I hopped off the train I saw that this little village was absolutely stunning just in itself. A river with crystal clear water ran beside the old wooden houses. A small church sat in the middle of the town. All around stood high majestic mountains. Only a short walk from the train station was the gondola lift up into the mountains. And that's where I headed first.

Up, up, up I went and soon enough I saw people going down the rodelbahn on the left side of me. I got so excited! For the past two weeks I had been mad at the weather for being so rainy. I wanted to visit this place on a sunny day to enjoy the views at their fullest. Now was finally that day, and when I sat on the sledge at the rodelbahn I felt like the happiest adventurer.

After the rodelbahn I hiked about 30 minutes up to the mountain lake. The water was so blue it looked out of this world. Many travelers had found their way to this spot and I'm not surprised. I climbed up the hills to get a better view of the little lake. After a while I saw dark clouds rolling in and thought it was best to descend back to the little restaurant by the lake. The rain came and didn't leave for the rest of the day. I already had a bit of a cold so this wasn't ideal. I hopped on a train and traveled to the city of Thun for an hour. I also took a few pictures there, which I'll add to the end of this post.








4 kommenttia:

  1. Vitsi miten upea paikka ♥_♥ Oon käynyt Sveitsissä pari vuotta sitten ja kyllä sinne on vielä päästävä uudestaan, tää postaus vaan nostatti intoa! Kävin kanssa tollasessa kelkkaradassa ja oli kyllä hauska kokemus :)

    http://fasciner.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti kommentistasi!! Sveitsi on vienyt mun sydämen täysin, voisin hyvin vaikka jäädä tänne!

      Poista
  2. Vau! Näistä kuvistakin jo välittyy upea tunnelma ja maisema! Täytyypä lisätä tämä omallekin listalle!

    https://kristiinaino.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hurjasti! Käyn kurkkaamassa sinunkin blogisi! :)

      Poista