keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Cosy Colmar & Sweet Guebwiller, FRANCE / 18-19.10.17

Kauaa en ehtinyt kotona istuskella Zermattin matkan jälkeen, kun seuraavaa reissua jo pukkasi. Host-perhe lähti ystävien luo Italiaan, joten mulla oli tiistaista sunnuntaihin täysin vapaata. Eikä sitä aikaa nyt hukkaan lähdetty heittämään, ehei! Kaverini Suomesta lensi tiistaina tänne Sveitsiin ja keskiviikkona lähdettiin reput selässä nopealle Eurooppavisiitille. Ensimmäinen kohde oli Colmar, ja tämä paikka jäikin kenties kaikista kohteistamme suosikikseni!

Colmar on Itä-Ranskassa sijaitseva värikäs kaupunki. Ristikkotalot ja vanhat mukulakivikadut tekevät tästä paikasta suloisen kodikkaan. Turisteja riittää kyllä, mutta pieniä katuja kulkiessa saattaa hyvinkin eksyä alueille, joissa ei näy ristin sielua. Kiertelimme erityisesti "Pientä Venetsiaa" joka on tunnettu kauniista taloistaan ja niiden ympäri kiertelevästä joesta. Veneajelullekin olisi päässyt, mutta tällä kertaa tyydyimme katselemaan vanhaa kaupunkia jalan. Sää oli koko päivän hyvin kuuma ja aurinkoinen. Välillä valokuvausta häiritsi auringon tuomat varjot, mutta eihän sitä kehdannut hyvästä säästä valittaa. Colmarista mulle jäi kyllä todella hyvä mieli ja kaupunki on ehdottomasti sellainen, jossa voisin käydä vaikka uudelleen. Mainittakoon myös, että ehdottomasti maailman parhaat Eclaire-leivokset ja Violet-makuiset jäätelöt löytyvät juurikin Colmarista. Älkääkä kysykö miltä maistuu Violet-jäätelö, ei sitä pysty edes sanoin kuvailemaan!

Yön vietimme Guebwillerin pikkuisessa kylässä viinitarhojen ympäröimänä. Saimme maistella juustoja ja paikallista punaviiniä. Aamulla kerkesimme tekemään pienen kierroksen kylässä ja pääsimme näkemään tavallista paikallisten arkea, kaukana turistien valloittamista kaupungeista. Tykkäsin kyllä kovasti!

--------------------

A couple of days after coming home from Zermatt I was off again. My host family went on a roadtrip to Italy, so I had Tuesday to Sunday off work. And that time couldn't possibly be wasted, oh no! My friend from Finland came over to stay for a night, and on Wednesday we started our journey to France & Luxembourg. Our first stop was Colmar, which might actually be my favorite place out of all the towns we visited.

Colmar is a colorful town in the east of France. It's old half-timbered houses and cobbled streets give it an adorable look and such a cosy feeling. Understandably, there are plenty of tourists in this beautiful town. But if you're lucky enough, you might just find yourself walking down a small street with no one else in sight. We mostly walked around the area of "Le Petit Venice". We could have even gone sightseeing in a little boat but decided not to. The weather was sunny and warm the whole day. From time to time the sun would cast annoying shadows onto the buildings, which didn't agree with my camera. I didn't complain though, at least it wasn't raining! I was left with a very lovely feeling about Colmar and I'd love to visit again. And it must be mentioned that perhaps the best Eclairs and violet flavored ice cream can be found in Colmar! And don't even ask what violet ice cream tastes like, it can't be explained!

For the night we headed to Guebwiller, a tiny town about an hour from Colmar. There we got to taste some french cheese and local red wine. In the morning we had time to take a walk through the surrounding wine yards and see what everyday life in small French towns is like. I enjoyed the experience a lot!



2 kommenttia:

  1. Onpa kyllä aivan ihanan näköinen paikka taas kerran! Mulla iskee joka kerta ihan hirveä reissukuume, kun näitä sun postauksia lueskelen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!! Voi kuule, mulla tuli aina sun postauksia lukiessa järkyttävä matkakuume, kun istuskelin puoli vuotta vaan kotona :D

      Poista