sunnuntai 22. lokakuuta 2017

The Toblerone mountain / 14.10.17

Virallisemmin Matterhorn-vuori, joka sijaitsee lähellä Zermattin kaunista kylää. Sinne tiemme vei lauantaina 14.10. kolmen ruotsalaisen au pairin kanssa. Meillä oli niin uskomattoman hauska reissu! Nauroimme mahat kippuralla ja nautimme ihanasta auringon paisteesta. Olin valmistautunut pakkasiin ja paleltumiin, mutta niin siellä vaan kuljettiin t-paidat päällä ja posketkin paloivat!

Matkustimme jo perjantai-iltana junalla 3,5h matkan Zermattiin. Olimme perillä melko myöhään ja suuntasimme suoraan hostellille. Pimeässä kulkiessamme emme nähneet vuoria, vaikka tähdet loistivat taivaalla kirkkaana. Ei kuitenkaan jäänyt epäselväksi missä päin Matterhorn seisoi, kun aasialaiset turistit osoittivat kameroitaan kolmijalkoineen kohti samaa kohdetta. Zermatt oli siitäkin hauska kylä, ettei sinne saa tuoda autoja ollenkaan, ei mitään takoitusta varten (okei ehkä ambulanssi ja poliisi ym). Kylässä kuljetaan siispä kävellen tai sitten sähköllä toimivilla takseilla.

Yö hostellissa oli ihan okei, alussa huoneessa oli liian kuuma ja yöllä hieman kylmä. Sain kuitenkin nukuttua ihan riittävät yöunet seuraavan päivän seikkailua varten, joka alkoi 7:30 aamulla. Pieni juna puksutti menemään vuorenrinteitä ylöspäin kuljettaen meidät turvallisesti pysäkillemme. Sieltä kävelimme ihan vain muutaman minuutin Riffelsee-järvelle, joka heijastaa täydellisen peilikuvan Matterhornista. Siellä otimme satoja erilaisia kuvia tobleronepakettien kanssa ja ilman, jonka jälkeen kävelimme vielä vähän matkaa etsien täydellistä piknik-spottia. Eikä olisi voinut parempaa paikkaa löytyä, istuimme kukkulalla Matterhornin edessä syöden hedelmiä ja suklaata auringon paistaessa pilvettömällä taivaalla. Nautiskelimme lämmöstä jonkin aikaa ja lähdimme sitten laskeutumaan pari pysäkkiä alempana olevalle juna-asemalle. Matkalla poikkesimme kylmille juomille baaarin terassille kuuntelemaan live-musiikkia, elämä tuntui aika täydelliseltä siinä hetkessä! Illalla sitten Zermattissa chillailimme wifin turvin mäkkärissä kunnes junamme lähti seitsemän jälkeen kohti kotia. Oli ihan mahtava reissu ja jälleen kerran, uskomaton seura, sää ja maisemat!

---------------------------------------

Situated close to the small village of Zermatt, the Matterhorn-mountain is a huge tourist attraction. And not surprisingly, it was on my bucket list too. I got to tick it off my list with three Swedish au pairs, whom I had the absolute best trip with! We laughed until our stomachs hurt and enjoyed the amazing sunny weather together. I had been prepared to freeze my butt off in the snowy mountains, but I was walking down the paths in just a t-shirt, still sweating from the heat!

We took a train to Zermatt on the Friday evening. After 3,5 hours of traveling we arrived at the small village quite late, so we headed straight to our hostel. Walking in the dark we couldn't see all the mountains that were surrounding us, even though it was a starry night. It was easy enough to figure our whereabouts the Matterhorn was though, as all the Asian tourists were pointing their cameras and tripods towards the same place. It was funny walking the quiet streets of this mountain village, as no cars are allowed here. The only way to get around is by walking, cycling or taking an electric bus or taxi. 

The night at the hostel was ok, a bit too hot in our room at first and then a little cold at night. All in all I got enough sleep to be ready for our adventure at 7:30 the next day. A small train took us up into the mountains and from our station we only had to walk a few minutes to lake Riffelsee. A tiny pond-sized lake that perfectly reflects the picturesque Matterhorn. It was our first picture spot, taking photos with and without packets of Toblerone (a must for every tourist visiting the spot). After this we went on a hunt for the perfect picnic place. And we couldn't have found a better spot. The view was like from a postcard as we enjoyed some fruit and chocolates. We took in all the warmth from the sun for quite some time before we started our descend down to a train stations about 3-4km away. On our way we stopped for a drink or two at a lovely restaurant/bar with live music and yet again, a lovely view to the Matterhorn. Life felt perfect for those few hours. And after we finally got back down to Zermatt we were exhausted. We just chilled at McDonald's with some food and free Wifi, waiting for the time our train was to leave. And finally after many delayed trains, I found myself at home just a little past midnight. Feeling so content with the amazing adventure I had shared with some amazing girls!















6 kommenttia:

  1. Onpa kauniita kuvia jälleen kerran :) En edes ollu tajunnu, että toi Toblerone-vuori on oikeesti olemassa siellä jossain:D Hassua, koska se on ihan samannäköinen kuin siinä paketissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä itsekään ole aina tiennyt, että paketin vuori on oikeasti olemassa! Oli upeeta päästä näkemään se!

      Poista
  2. Onpa taas kerran ihan huikeita maisemia, kyllä tonne on joskus pakko vielä päästä! Ja en kyllä minäkään tiennyt, että tuo vuori on oikeasti olemassa :D Aina sitä oppii uutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi jep, ja toikin paikka on täysin erinäköinen sit kun tulee lunta! Ni ei kyllä haittais käydä toista kertaa!

      Poista
  3. Pretty section of content. I simply stumbled upon your site and in accession capital to say that I get actually loved account your blog posts. Anyway I will be subscribing to your feeds and even I fulfillment you get
    right of entry to persistently quickly.
    Resorts in ECR for family outing
    Resorts in ECR for Corporate outing

    VastaaPoista